© Niina Partanen

MY DOG DNA -projekti

Pinsereiden suurin ongelma on rodun kapea geenipooli. Toisen maailmansodan jälkeen rotu perustettiin uudelleen viidestä koirasta, joista kaikki nykyiset pinserit polveutuvat. 1990- luvulla sekä Saksassa että Suomessa toteutettiin roturisteytykset, Saksassa dobermannin kanssa ja Suomessa P&S snautserin kanssa. Kummatkin projektit toteutettiin geenipohjan laajentamista varten.

Pinserit ry on jo aiemmin aloittanut rodun geenipohjan kartoittamisen DLA-testiprojektilla. Kun Genoscoper Oy veti DLA-testinsä pois markkinoilta, jäätiin odottamaan lisäinformaatiota ja miettimään mitä kautta projekti on järkevintä toteuttaa. Joitakin yksilöitä oli jo yksityisten taholta DLA-testattu sekä Suomessa että Saksassa, ja tämän pienen otannan tulokset kertoivat yhden DLA-haplotyypin yleistyneen rodussa muihin löydettyihin haplotyyppeihin verrattuna. Myös Hannes Lohen SnaPi-Expossa esittelemät DLA-löydökset tukivat tätä.

Pinserit ry on tukenut tähän mennessä kolmeakymmentä pinseriä MyDogDNA-passin hankkimisessa.
Pinserit ry on päättänyt tukea vuonna 2018 vielä kahdenkymmenen pinserin MyDogDNA-passia.

Pinserit ry maksaa kuittia ja koiran jaettua profiilia vastaan 39 euron tuen MDD-passin hinnasta koirille, jotka täyttävät seuraavat ehdot:
• Koiraa ei ole steriloitu tai kastroitu ellei sillä ole jo jälkeläisiä.
• Koiralle, jonka täyssisaruksen MyDogDNA- passista on jo annettu yhdistyksen tukea, ei makseta korvausta.

Passin normaalihinta tällä hetkellä on 99 euroa. Mikäli haluat hyödyntää tämän edullisen tarjouksen, lähetä koiran nimi sähköpostitse jalostustoimikunnalle. Saat alennuskoodin ja ohjeet jolla tilaat testikitin suoraan kotiisi. Alennus on 20 % jolloin maksat testikitistä 79,20 euroa. Kuittia ja tietojenluovutussopimusta vastaan yhdistys maksaa sinulle 39 euroa, jolloin passin lopulliseksi hinnaksi jää 40,20 euroa.

Jalostustoimikunta valitsee koirat, joille korvausta maksetaan. Tämän tarkoituksena on varmistaa se, että rodun populaatiosta saadaan kattava otanta, eikä esim. useiden sisarusten tai lähisukulaisten osuus vääristä tuloksia.

MyDogDNA-passi antaa myös hyödyllistä tietoa siitoskoirista, joten etusijalla ovat koirat jotka tulevat vaikuttamaan tai ovat jo vaikuttaneet kantaan.


MyDogDNA-passin ominaisuudet


Lähde: http://www.mydogdna.com/fi/mydogdna-kasvattajat

Mitä kaikkea yhden DNA-analyysin avulla voidaan kartoittaa?

Kaikki tämä kuuluu osana MyDogDNA® 2018- testauspalveluun:

• MyDogDNA® -käyttäjätili
• Koiran profiili ja online- raportit
• Rodun perinnöllisten sairauksien testipaneeli
• Perimänlaajuisesti mitattu monimuotoisuus (%)
• Ulkomuoto-ominaisuuksien testipaneeli
• Tulostettava PDF-raportti
• Jaa koiran profiili ja online- raportit ystävälle
• Jos olet kasvattaja, saat kennelnimesi MyDogDNA® Breeders-sivun kasvattajalistaan

Sekä seuraavat lisäosat vuodeksi:

• MyDogDNA® Breeder – kasvattajan työkalu, maailman ensimmäinen DNA-tuloksiin perustuva parimuodostustyökalu jalostuskumppaneiden etsimikseksi.
• Valmiudet seurata rodun monimuotoisuutta ja sisäisiä linjoja.

Lisäpalveluna voit hankkia koirallesi DNA-tunnisteen (ISAG tai AKC -standardin mukainen).
Se on koiran "geneettinen sormenjälki", jota voidaan käyttää koiran tunnistamisessa ja polveutumisen varmentamisessa.

Lue lisää MDD-passin ominaisuuksista MyDogDNA:n sivuilta: www.mydogdna.com/fi/dnapassi

Mikäli haluat osallistua projektiin, ota yhteyttä jalostustoimikuntaan: jalostus(at)pinserit.fi

Tutustu myös tietojenluovutussopimukseen http://www.pinserit.fi/lomakkeet/MDDsopimus.pdf
top

Copyright © Pinserit ry | www.pinserit.fi