Pevisa
Suomen kennelliiton hallitus on kokouksessaan 31.8.2006 päättänyt ottaa pinseri-rodun PEVISA-ohjelmaan. Pinsereiden PEVISA on ollut voimassa 1.1.2007 alkaen.
Suomen kennelliiton sivuilta löytyy PEVISAsta tietoa, mm alla oleva ohjelman tarkoitus:
PEVISA-ohjelman tarkoituksena on sairauksien ennaltaehkäisyn lisäksi turvata rodun geneettinen monimuotoisuus, jotta saataisiin rajoitettua haitallisten geenien leviäminen edelleen ja tuettua rodun kestävää kehitystä. Geneettistä monimuotoisuutta voidaan arvioida rodun kannan ja yksilöiden välisten sukulaisuussuhteiden ja jälkeläisten seurannalla. Nämä tiedot perustuvat Kennelliiton koirarekisteriin. Arvioinnissa käytetään hyväksi myös rodulle laadittua JTO:aa.
Rodunjalostuksen pääpainon tulee aina olla terveyteen ja luonteeseen liittyvien ongelmien ennaltaehkäisyssä. Jalostuksessa tulee huomioida myös rotumääritelmän mukaiset rotuominaisuudet ja -erityispiirteet. Tätä periaatetta tulee noudattaa myös PEVISA-ohjelmaa laadittaessa.
Pinserit ry:n tehtävä
Rotujärjestön on seurattava PEVISA-ohjelman vaikutusta ja rodun kehitystä päivittämällä JTO-ohjelma asianmukaisesti. SKL:n jalostustieteellinen toimikunta on hyväksynyt 10.8.2021 päivitetyn Jalostuksen tavoiteohjelman (JTO) ajalle 2022-2026
PEVISA-ohjelma edellyttää, että pentujen vanhemmista pitää astutushetkellä olla lonkkakuvauslausunto ja voimassa oleva silmätarkastuslausunto. PEVISA-ohjelmaa on päivitetty silmätarkastuslausunnon osalta. Aiemmin astutushetkellä tutkimus väli ei saanut olla 12 kk vanhempi. Päivitetyn ohjelman mukaan 15.1.2022 alkaen silmätarkastuslausunto ei saa olla 24kk vanhempi.
1.1.2022 alkaen ulkomaisilta koirilta ei vaadita PEVISA-tutkimuksia (narttu 1, uros 2 pentuetta)
PEVISA -ohjelma
Rotukohtaiset PEVISA-ohjelmat vuonna 2024 (kennelliitto.fi)